a) YVA selostus, liite 2
”Hankesuunnittelussa varauduttu siihen, että kaikki makea vesi valmistetaan merivedestä. Tämän johdosta vaikutuksia ei ole arvioitu osana YVA-arviointia ”
Linkki PDF: Yhteysviranomaisen lausunnon huomioiminen sivu 6
b) Mielipiteet ja vastineet Joddböle V
”Terästehtaan makean veden hankinnan tekninen esisuunnittelu on toteutettu siten, että kaikki teräksen ja vedyn valmistuksessa tarvittava suolavapaa vesi voidaan valmistaa käänteisosmoosilaitoksella merivedestä. Marsjön vedenottoa ja sen mahdollisuuksia palvella Joddbölen teollisuusaluetta tarkastellaan osana koko kaava-alueen tarkempaa kunnallistekniikan suunnittelua.” (=> c)
Linkki PDF: Joddböle V valmisteluvaiheen aineistosta saadut mielipiteiden tiivistelmät ja kaavanlaatijan vastineet kappale 1.3.
c) Inkoon vesihuollon yleissuunnitelma, Joddbölen hanke
”Inkoon kunnan varavesilähteenä toimii tällä hetkellä entisen Fortumin voimalaitoksen tarpeisiin rakennettu pintavesilaitos, jonka raakavesi otetaan Marsjön-järvestä. Fortumin pintavedenottamon vedenottolupa on 3 000 m3/d.” ”Fortum Oy:n ja Inkoon vesihuoltolaitoksen vesijohto- ja viemäriverkostot on liitetty toisiinsa ja Inkoolla on ollut 500 m3/d vedenottovaraus pintavedenottamoon. Fortum on ilmoittanut kunnalle, että tulevaisuudessa se mahdollisesti tarvitsee kaiken veden omaan käyttöönsä. Tällöin kunnalta poistuu mahdollisuus varavedenottoon.”
Linkki PDF: Inkoon vesihuollon yleisssuunnitelma kappale 2.1.3
HUOM: saman raportin (c) suurimmassa skenaariossa, jossa Inkoon kaikkien alueiden, Joddböle Blastrin ja 800 uuden asukkaan v. 2040 TALOUSVESI on yhteensä alle 900 m3/d. )
Lue mielipidekirjoitus
Västra Nyland 21.1.2025: Rädda Marsjön och Ingå kommuns framtida vattenförsörjning